perjantai 3. tammikuuta 2014

Hukan ihanat löylyt

Tämä oli pakko saada keittiön matoksi, oli niin osuva.
Pääsimme joulukuun alkupuolella vihdoin nauttimaan Hukan ihanan pehmeistä löylyistä. Blogimme lomaili inhimillisistä syistä johtuen joulukuun, mutta rakennusprojekti eteni. Kotona sairastelivat kaikki muut yhtäaikaa ja vuorotellen, paitsi itse raksamies A.

Nyt onkin sitten niin paljon kerrottavaa ettei tiedä mistä aloittaisi. Ehkäpä aloitan yleiskuvilla valmiista Villa Hukasta. Katsotaan sen jälkeen mistä muista asioista muistan kertoa.



Ruokailuryhmä.
 Päädyimme lopulta hankkimaan ruokailuryhmän Ikeasta. Pöydän päälle on kuvan ottamisen jälkeen vielä laitettu lasilevy, joka on hieman itse pöytälevyä isompi. Se pysyy hyvin paikoillaan pöydän ja levyn välissä olevien kuminappien avulla, joita yleensäkin käytetään tällaisissa tilanteissa.

Ostimme pöytälevyn erikseen lasiliikkeeltä, hinta oli noin 300 euroa, eli kalliiksi tuli. Matoiksi otimme Ikeasta pienet pyöreät matot, joiden päällä tuolit liikkuvat kätevästi istujan mukaan naarmuttamatta parkettia. Yksi matto on myös pöydän alla. Alkujaan olisimme halunneet ison, vähintään halkaisijaltaan 240 cm pyöreän maton, mutta se olisi maksanut monta sataa. Sitten ajattelimme hankkia yksivärisiä pieniä pyöreitä mattoja, mutta ne olivat Ikeassa loppu, joten päädyimme näihin monivärisiin. Ne ovat oikeastaan aika kivoja ja jos niihin kyllästyy, ne on helppo vaihtaa, sillä ne eivät paljoa maksaneet. Olisiko ollut kahdeksan euroa /kappale?

Valaisimena Eero Aarnion Tripoli. 




Sohvaryhmä, ikkunasta näkyy lasten rakennelmia pihalla.
Sohvakalusto on perintönä saatu 1950-luvun ryhmä, mutta kaipaa uusia kankaita. Sohvapöytä on vanhasta kodistamme ja mielestämme spivan kapea tähän tilaan.

Maton hankimme uutena. Ajattelin, että kuvio muistuttaa hieman keittiön välitilatapetin timattikuviota ja seinävalaisinten tähtiheijastuksia. Pelkäsin, että matto olisi liian kylmän valkoinen ja harmaa, mutta lopulta se sopi tilaan oikein hyvin.
Takana näkyvä A:n työpiste lähtee heti, kun päärakennus valmistuu.

Keittiö, parven portaat ja ruokailuryhmää.
Toisella seinustalla on tuvan keittiö ja parven portaat. Vasemmassa reunassa näkyy toinen sohvapöydän valaisimista, Eero Aarnion Vaasi. Portaiden viereltä kuljetaan eteiseen, vessaan ja kylpyhuoneeseen.

Pieni keittiö on Puustellin ja portaat Jussi-portaiden.
Parvella patjat odottavat nukkujia.






 Parvella meillä on patjat viisihenkiselle perheellemme. Kuvan ottamisen jälkeen patjoilla ollaan jo yövytty useampi yö. Kaksi patjoista on normaaleja vaahtomuovipatjoja, kaksi vanhoja taittopatjojamme ja yksi juniori-kokoinen lastenpatja. Toimme kuopukselle parvelle myös lastensängyn, kun sellainen sattui jäämään yli hänen saatuaan jatkettavan sängyn ystäviltämme. Sitä ei vielä kuvassa näy. 
Sauna ja kylpyhuone.



Ja lopuksi vielä kuva saunasta ja pesutiloista. Kuvasta puuttuu vielä saunan ovi, mutta sekin saatiin lopulta ehjänä paikoilleen. Liikkumavaraa asennuksessa oli vain muutama milli, joten tarkkana sai olla. Lasiovet kun eivät ole mitenkään keveimmästä päästä nostaa.

Löylyt ovat Hukassa tosiaan hyvin pehmeät, mutta tarvittaessa kuitenkin myös kipakat. Vettä saa heittää kiukaalle hieman pientä sähkökiuasta enemmän. Tämä johtuu kiukaan järeästa koosta ja suuresta kivimäärästä.

-J-

2 kommenttia:

  1. voih, minulla olisi ollut sinulle edullisesti musta pyöreä matto... en löytänyt mailiosoitetta blogista, olisin voinut laittaa kuvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, laita ihmeessä kuvaa ja kokotietoja tulemaan osoitteella villapunahilkka (at) gmail . com. Täytyykin katsoa mihin saisimme tuon sähköpostin blogissa näkyviin, hyvähän se olisi sielläkin näkyä. :-)

      Kiitokset jo etukäteen!

      Poista