perjantai 9. elokuuta 2013

Vihdoinkin: Hukan tuvan parketti

Jee, nyt on vihdoin parketti paikoillaan! Työmaalla käväisijän mielestä saunatupa on jo melkein valmis, mutta A luettelee edelleen pitkän listan töitä, joita pitää saada tehdyksi ennen loppussiivousta.

Parven portaat siirrettiin päärakennukselle.


Eilen työmaalla käväisi putkari, ja toivoin jo hetken että hän olisi saanut vesiklosetin toimimaan. Viereisen yleisen rannan huussi on kesän aikana mennyt aika siivottomaan kuntoon. Putkarilla oli kuitenkin niin paljon muutakin tekemistä, että saamme vielä perheen kanssa odotella niin sanotusti jalat ristissä.

Parkettia paikallaan.


Tässäpä kuitenkin ihania kuvia uudesta parketistamme. A oli lopulta tilannut parkettia niin naftisti, että takan vierestä jäi uupumaan puolitoista palaa. Onneksi Karelian varastoista löytyi puuttuva määrä, eikä meidän tarvinnut tilata erikoistilauksena kokonaista pakettia. Parketti on Karelian stonewashed black fade kartano. Mielestäni siinä yhdistyy kivasti sekä mustan ja harmaiden eri sävyt että lämmin puu.

Tavarat piti siirtää syrjään parketin tieltä.
-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti