sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Varovaisia sinisiä sisustushaaveita

Jokohan uskaltaisi vähän haaveilla tulevan kodin sisustukseen liittyvistä ideoista?

Tuleva lattiatyyny?
Ostin joku aika sitten FB-kirppikseltä tällaisen pöytäliinan, kun sen kirkkaat värit viehättivät. Olen aina pitänyt sinisestä, mutta en ole oikein osannut käyttää sitä sisustuksessa ainakaan näin kirkkaassa muodossa. Ehkä nyt uskaltaisi jonkun huoneen sisustaa tähän kankaaseen sopivasti? Liinasta voisi sitten ommella tyynyn tai vaikka tehdä taulun.

Valkoinen Harmaja -blogissa on aika kiva esimerkkikuva kirkkaan sinisen käyttämisestä sisustuksessa (Sinistä näkyvissä, 28.6.2012). Sininen on blogin mukaan trendikäs väri ja samaa olen ollut havaitsevinani muistakin sisustuslehdistä kuin Divaanista. Yleisestikin rohkea värien käyttö taitaa tänä päivänä olla suosittua. Korjatkaa, jos olen väärässä!

Mihin huoneeseen tällainen väritys voisi sopia? Ehkä johonkin kolmesta lastenhuoneesta, kellarin isoon oleskelutilaan tai kodinhoitohuoneeseen? Edellisessä kodissamme meillä oli murretun sininen aikuisten makuuhuone ja nyt haluan sinne vaihteeksi jonkun muun värityksen. Millä sinisestä väristä ja tästä pöytäliinasta huolimatta sisustuksen saisi kuitenkin tuntumaan yleisilmeeltään modernilta? Sitä täytyy vielä vähän pohtia.

Ehkäpä, jos tästä kankaasta tekisi tosiaan sellaisen ison lattiatyynyn ja valitsisi seinien väriksi neutraalin valkoisen? Lisäväreiksi tilaan voisi sitten valita muitakin raikkaita perusvärejä, jolloin kokonaisuudesta tulisi varmaan pirteä. Tällainen väritys voisi sopia juuri kellariin, sillä siellä seinien on joka tapauksessa oltava pienistä ikkunoista johtuen vaaleat.

-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti