lauantai 20. lokakuuta 2012

Katto saunan päälle

Nyt ei enää saunoessa sada niskaan! No, eihän tuolla kyllä vielä ole kiuasta ja lauteitakaan, mutta kuitenkin.

Saimme tällä viikolla saunarakennuksen suojaan syyssateilta, eli katon asennettua. Tällä hetkellä kattoa koristaa alempi bitumihuopakerros ja kun säät sallivat, päälle asennetaan vielä päällimmäinen huopakerros sellaisista neliönmuotoisista mustista bitumihuopapaloista. Sitä ennen täytyy myös tehdä katon läpiviennit tuuletusputkille, radonputkelle, jne. Päärakennukseen tuleekin sitten perinteinen punainen tiilikatto, mutta sen asentamiseen on vielä pitkä matka.


Kattovanereita asennetaan.

Kävimme tänään ihailemassa kattoa tontilla, mutta kuvan otto unohtui. Tässä kuvia vain kattoasennuksen aikaisemmista vaiheista. Eli ensin kattotuolien päälle asennettiin vanerilevyt naulaamalla. Sen jälkeen päälle laitettiin aluskermi eli tuo aikaisemmin mainitsemani ensimmäinen bitumihuopakerros. Kermit kiinnitettiin hitsaamalla. Toisessa kuvassa katto on sininen, sillä vanerilevyjen päälle vedettiin sadesuojaksi pressu, kunnes aluskermi saatiin asennettua.

Katto pressutettuna.
Vesikattourakoitsija laittoi myös paikoilleen otsalaudat ja päätypoikoset eli päätyräystään tekemiseen tarvittavat tukipuut. Otsalaudat ja osa kattovanereista maalattiin jo kertaalleen talon tulevalla värillä, eli kuultomustalla: Musta kuultava puunsuoja Tikkurila 5089 Piki.

Räystäät tulevat meillä avoräystästyylillä, eli viistetyt poikkipuut jätetään näkyviin. Pyrimme mahdollisimman keveään vaikutelmaan, josta syystä räystäätkään eivät ole kovin leveät. Tarpeeksi leveät kuitenkin, etteivät sadevedet valu seiniä ja ikkunoita pitkin. Keveys on tärkeää, sillä mustan värin kanssa saunarakennuksesta saattaisi muuten tulla turhan möhkälemäinen.

-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti