perjantai 3. elokuuta 2012

Pihalla kuin lumiukko kesähelteellä

A on nyt parin päivän aikana jatkanut saunarakennuksen muuraushommia ja tehnyt jotain raudoituksia. Kertoi kyllä mitä, mutta minä olin silti ihan Hoomoilasena. Siis mitä rengasrautoja? Eikö rengasraudat liity lähinnä väärin pysäköityihin autoihin?

No selvisihän se sitten, kun mies malttoi selittää asian, itse asiassa kahteen kertaan. Eli alapohjaelementit kiinnitetään toisiinsa rengasraudoituksella, jotta alapohja saadaan jäykistettyä tukevaksi, kuin yhdeksi isoksi laataksi. Samassa yhteydessä ja samasta syystä tehdään elementtien saumoihin myös juotokset, eli saumoihin valetaan betonia. Käytännössä A siis vietti eilisen illan väännellen harjateräksia elementteihin käsin tekemiinsä uriin ja valuttaen betonia elementtien valmiisiin saumauriin.

Toinen ihmetyksen aihe sekä minulle että miehelleni olivat juuri saadut sähkösuunnitelmien pistekuvat eli kuvat katkaisijoiden ja muiden pistokkeiden, ym. paikoista rakennuksissa. Katselimme niitä tässä yhtenä iltana ja aika hiljaiseksi veti meidät molemmat. Kaikkea emme ymmärtäneet, vaikka lyhyet merkkiselityksetkin saimme (laitan kuvan selityksistä tuonne Opittua-osioon), ja osaan huoneista emme edes vielä tässä vaiheessa osaa sanoa mitään, sillä sisustuksia ei ole vielä suunniteltu. Jaa-a, pitäisi varmaan ottaa yhteyttä sisustussuunnittelijaan tässä aika pian.


Päärakennuksen sähkösuunnitelmien pistekuvat.

Muurauksissa ollaan nyt saatu se viimeinenkin saunarakennuksen Leca-harkkovarvi muurattua ja seuraavaksi voidaan tehdä perustuksiin anturaviisteet, slammaukset ja vedeneristykset. Näistä työvaiheista lisää myöhemmin. Niiden jälkeen voidaan tehdä salaojat ja sen jälkeen maatakin voidaan pikkuhiljaa alkaa tasoittamaan saunan ympärillä.


Vika Leca-harkkokerros muurattuna.

Viikonloppuna A:n avuksi tulee pari ammattikaveria auttamaan kellarin muuraushommissa. Lisäksi olemme jutelleet alustavasti runkourakoitsijan kanssa päärakennuksen rungon muuraamisen aloittamisesta ensi kuun alussa.

Tosiaan. Nälkä kasvaa syödessä ja A laskeskeli, että voisimme ehkä sittenkin jatkaa päärakennuksen runkovaiheeseen asti nykyisellä budjetillamme. Eli käytännössä muuraisimme rungon, asentaisimme vesikaton ja pakkasten tultua muovittaisimme ikkuna- ja oviaukot.

Alunperin tarkoituksena oli jättää päärakennus kellarivaiheeseen, jolloin pihan voisi käytännössä jo kuitenkin tehdä valmiimmaksi eli tasoittaa maat ja istuttaa ehkä jo pari hedelmäpuutakin. Nyt on sitten jo vähän innostuttu lisää, kun mies kuuli, että saisi runkoasennukseen mieleisensä asennusporukan tutuista asentajista. Täytyy kuitenkin tehdä tarkempia budjettilaskelmia ennen lopullista päätöstä.

Saatiin sattumalta parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalta työmaalta neljä säkkiä siellä yli jäänyttä Siporex-mursketta. Yllä olevassa valokuvassa säkeistä näkyy kaksi. Onko kellään ideoita mihin murske kannattaisi käyttää? A ajatteli, että alapohjan päälle voisi levittää kerroksen mursketta, jolloin esim. sähköpiuhat saisi helposti vietyä siinä ilman roiloomisia, eikä silloin tarvittaisi niin paljon styroxia. Tähän ei kuitenkaan tarvita ihan neljää säkkiä.

-J-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti